MuPS:n miesten joukkue on pelasi menneellä viikolla kaksi vierasottelua voitokkaasti. Arki pelissä kaatui paikallisvastustaja Tyrnävä puhtaasti 2-0 ja sunnuntaina Kajaanissa kohdattu paikallinen Pallokerho niinikään 2-0 lukemin.
Keskiviikkona pelattiin todellinen paikallispeli kun miehet matkasivat naapurikuntaan Tyrnävälle. Todella kuumissa olosuhteissa nähtiin Muhoksen hallinnassa ollut ottelu, josta pisteet Muhokselle lopulta 0-2 (0-6, 2-6) lukemin. Ottelussa korostui sarjanousijan ja jo kokeneen joukkueen ulkopelitaidot. MuPS:n ulkokenttä piti helteestä huolimatta tiukasti antaen vastustajalle vain 3 kolmostilannetta. Omassa sisäpelissä miehet onnistuivat tasaisesti jolloin lopulta voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Eniten lyötyjä juoksuja kirjasi tutusti Jarmo Viittanen, peräti 6 kappaletta. Tuotuja juoksuja eniten kirjasi Paavo Kaasila, joka ennätti kotipesään ottelussa 4 kertaa.

”Suoritettiin varmasti ja pelistä pääasia saavutettiin eli kolme pistettä. Ottelun aikana oli kyllä niin kuuma, että miehet olivat varmasti tiukoilla koko pelin, joten hyvä ettei tiukempaa peliä nyt tullut.” kommentoi pelinjohtaja Petteri Juka pikaisesti ottelun jälkeen.
Kajaanista myös voitto hyvällä suorituksella
Sunnuntaina voitokas vierasreissu Kajaaniin
Vieraspeli kiertue jatkui sunnuntaina Kajaanissa. Kauden avauksesta rajoituksien vuoksi siirtynyt peli miteltiin myös kuumassa olosuhteissa Kajaanin keskustassa. MuPS pääsi hieman kankean alun jälkeen pelin päälle molemmilla jaksoilla, eikä antanut isännille mahdollisuutta voittoon. Jaksolukemat kirjattiin muhoslaisille 3-8 ja 2-4. Muhoksen palkitut ottelussa olivat kolme juoksua lyönyt Jarno Pelkonen ja hyvää lukkaripeliä esittänyt ja kolme juoksua tuonut Samuli Pohjola.

”Hyvä peli oli meiltä, alun jälkeen ei oikeastaan ollut koko pelin aikana mitään hätää vaan pystyttiin pelaamaan hyvää ulkopeliä.” kommentoi peliä pelnjohdosta Petri Leppänen.
Miesten osalta pelit jatkuvat vieläkin vierasreissulla kun keskiviikkona matka jatkuu Simon vieraaksi. Viikon tauon jälkeen Muhoksella nähdään paikallistanssit kun Tyrvävä saapuu Ponkilaan pelaamaan 21.7.
Kuvat: Hilla Saarnirinne