Viikonloppuna Ponkilassa nähtiin suomensarjan pohjoislohkon kärkikamppailu ja samalla taistelu lopullisesta runkosarjan voittajasta. Kauden aikana Muhos ja Kannus ovat erottuneet rutinoituneina kovalyöntisinä joukkueina ja samaa nähtiin keskinäisessä kamppailussa. Ennakoidun mukaan tiedossa oli tiukka ottelu ja sellainen siitä muodostuikin. Kovassa lyöntikelissä pelatussa ottelussa nähtiin todella paljon juoksuja hurjasti kannustaneen kotiyleisön edessä. Kovan kamppailun jälkeen lukemat kirjattiin Muhoslaisten voitoksi 1-0 (11-11, 12-11). Ponkilassa nähtiin kuuluisia jokipalloja mutta läpilyöntejä takakentältä ja myös kakkospuolelta. Tehomiehenä esiintyi Touko Loukkola, jonka lyönnin vierivät niin jokeen kuin jalkapallokentälle. Toukolle hurjat tehot 3+6/7 ja ansaitusti illan ykköspalkinto. Kun runkosarjaa on jäljellä Muhoksen osalta kaksi kierrosta on runkosarjan voitto Muhoksen omissa käsissä, jäljellä on vielä vierailu Haapajärvellä sekä kotiottelu Sotkamoa vastaan. Pelinjohtaja Pietari Pohjola puhalteli peli jälkeen hieman erikoisissa tunnelmissa ” Ei mikään ihan perus kärkikamppailu. Räpylät näytti unohtuneet kummaltakin joukkueelta kotiin tai olivat ainakin väärässä kädessä. Hieno nousu kummallakin jaksolla ensin rinnalle ja toisella jaksolla ohi. Iso kiitos runsaslukuiselle yleisölle kannustuksesta”.
Aikaisemmin viikolla MuPS miehistö vieraili kaupungissa Oulun Lipon vieraana. Lipon riveissä nähtiin kovia vahvistuksia entisten superpesis pelaajien ollessa kokoonpanossa. Ottelussa nähtiin tiukka ensimmäinen jakso molempien lyödessä juoksuja vuiorotahtiin, toisella jaksolla MuPS laittoin ulkopelinsä kuntoon ja saalisti 3 pistettä Lipolta 0-2 (7-8, 0-2) lukemin.