MuPS pelaa paikasta ykköspesiksessä

Pesäpallon miesten suomensarjan pudotuspeleissä käytiin tiukka vääntö Muhoksen Pallo-Salamien ja Kannuksen Uran välillä lohkofinaaleissa. Tasaisissa peleissä MuPS oli kuitenkin kahdessa ensimmäisessä parempi ja eteni näin lohkojen väliseen nousukarsintaan, jonka voittaja pelaa kaudella 2025 ykköspesistä. Itälohkosta vastaan asettuu vahva pesäpalloseura Siilinjärven Pesis. Nousija ratkaistaan paras kolmesta menetelmällä, pelit alkavat 24.8. klo 16 Muhoksen Ponkilassa. Otteluista on luvassa äärimmäisen tiukkoja pelinjohtaja Pietari Pohjolan papereissa ”Lauantaina on hieno ja todella iso peli koti Ponkilassa. Paras kolmesta sarjan ensimmäinen peli on varmasti tärkein koko sarjassa. Nyt kannustajilla on mahdollisuus täyttää Ponkila ja avittaa meidät voittoon”.

Kovalyöntinen Kannus tylsyi Muhoksen käsittelyssä

Pohjoislohkon finaalissa nähtiin ennalta kahden kovimman kohtaaminen kun runkosarjassa omat kotiottelunsa voittaneet joukkueet kohtasivat. Nimenomaan Kannus aiheutti keväällä MuPS:lle runkosarja ainoan tappion. Kannus moukaroi kesän aikana paljon juoksuja vahvaan lyöntipeliin nojaten. MuPS onnistui omassa ulkopelissään tylsyttämään keski-pohjanmaalaisten tehot ja marssi jatkoon suoraan kahdella voitolla. Sisäpelissä Muhoslaisilta nähtiin kauden mittaan tasaista tekemistä, joka riitti jopa selviin voittoihin otteluissa. Pelinjohtaja Pietari Pohjola oli varsin tyytyväinen otteisiinsa finaaliparissa ”Kannussarja oli tasainen ja rehti niin kuin olettaa saattaa. Oltiin kuskin paikalla kummassakin pelissä ja tehtiin tarvittava voittoon. Joukkueessa on todella hyvä henki ja luottamus tekemiseen, mikä on korostunut varsinkin nyt kovissa peleissä”.

MuPS tuulettaa voittoa Kannuksesta

Kuva Hilla Saarnirinne