Pietari Pohjola jatkaa myös kaudella 2025 MuPS:n miesten pelinjohtajana. “Kesällä 2024 jokeripaidan viuhkaan vaihtanut Pietari onnistui hyvin ensimmäisellä kaudellaan, joten jatkosta oli helppo sopia hänen kanssaan.” kommentoi Petteri Juka taustajoukoista. -Tiedetään miten hän toimii ja mitä häneltä saadaan niin harjoittelun kuin pelien suhteen niin luottavaisin mielin voidaan jatkaa eteenpäin. Niin Pietarin kuin MuPS:n miesten joukkueen tarina on vasta alussa ja varmasti kesällä 2025 nähdään laadukkaita otteita ja menestyvä MuPS. -Miesten joukkueen runko alkaa olemaan hyvällä mallilla ja varmasti piakkoin päästään kertomaan siitäkin lisää. Valoitti Juka syksyn kuviota. “Innoissaan ollaan jatkamassa,…
Lue lisääKategoria: Uncategorized
MuPS:n nousu ei toteutunut
Muhoksen Pallo-Salamien miesten joukkue otteli viikonlopun aikana Siiinjärven Pesistä vastaan noususta ykköspesikseen. Pohjoislohkon voittanut MuPS kohtasi ennalta kovan haasteen itälohkon voittajaa vastaan käydyissä karsinnoissa, savolaiset olivatkin parempia suoraan kahdessa ottelussa 2-0. Ensimmäisessä ottelussa lauantaina Ponkilassa MuPS ei pystynyt haastamaan vikkeliä Siilinjärveläisiä mutta sunnutaina nähtiin sisuuntunut MuPS. Supervuoroon venynyt ottelu ratkesi huiman taistelun jälkeen Siilinjärveläisille. ”Ansaitusti Siilinjärvi tämän sarjan voitti. Meiltä putosi pari tärkeää palasta näistä otteluista pois niin ei ihan saatu vastattua heille” kommentoi pelinjohtaja Pietari Pohjola. Kausi oli muuten MuPS:n osalta lähes täydellinen, runkosarjasta yksi tappio sekä pudotuspeleissä pohjoislohkon…
Lue lisääMuPS runkosarjan voittoon – Välierät käynnistyvät heti keskiviikkona
Miesten suomensarjan päätöskierros miteltiin lauantaina Ponkilassa kun aina vahva Sotkamo vieraili Muhoksella. Ottelusta oli etukäteen tiedossa panos pudotuspeleihin mikä konkretisoitu lopputuloksen varmistuttua. MuPS otti selkeän 2-0 (5-3, 9-4) voiton, joka takasi, että MuPS voittaa runkosarjan ja Sotkamo sijoittuu sarjassa neljänneksi. Tämä tarkoittaa, että joukkueet kohtaavat heti keskiviikkona alkavissa pudotuspelien välierä otteluissa. Ottelu oli toisintoa aikaisemmista MuPS:n kesän otteluista. ”Sotkamo ottelu oli joukkueelta vahvaa tekemistä, tiedossa oli, että tarvitaan pisteitä runkosarjan voiton varmistamiseksi ja ne pystyttiin varmalla pelillä ottamaan. Joukkueessa on hyvä henki ja ilmapiiri mikä välittyy kentällä rauhallisuutena ja varmoina…
Lue lisääSanteri Holma MuPS:n miehistöön
Siirtoraja umpeutui menneenä viikonloppuna pesäpallossa. Santeri Holma kuuluu Kempeleen superpesis rinkiin ja on esiintynyt tällä kaudella Kempeleen suomensarja joukkueessa sekä Talvisuper sarjassa. ”Saadaan Santerista Muhokselle loppukaudeksi multipelaaja, joka pystyy pelaamaan monessa roolissa meillä, lisäksi motivaatio nuorella pelaajalla on erittäin korkea loppukauden peleihin” kommentoi joukkueenjohdosta Petteri Juka. Santeri nähdään kokoonpanossa heti keskiviikkona kun MuPS matkaa vieraspeliin Haapajärvelle. ”Hyvät fiilikset siirrosta. Joukkueessa on paljon tuttuja kasvoja, joiden kanssa on hienoa lähteä pelaamaan pleijareita. Tänä vuonna mennään loppuun asti.” tuore MuPS peluri kommentoi omaa siirtoaan.
Lue lisääMuPS voittoon kärkikamppailussa
Viikonloppuna Ponkilassa nähtiin suomensarjan pohjoislohkon kärkikamppailu ja samalla taistelu lopullisesta runkosarjan voittajasta. Kauden aikana Muhos ja Kannus ovat erottuneet rutinoituneina kovalyöntisinä joukkueina ja samaa nähtiin keskinäisessä kamppailussa. Ennakoidun mukaan tiedossa oli tiukka ottelu ja sellainen siitä muodostuikin. Kovassa lyöntikelissä pelatussa ottelussa nähtiin todella paljon juoksuja hurjasti kannustaneen kotiyleisön edessä. Kovan kamppailun jälkeen lukemat kirjattiin Muhoslaisten voitoksi 1-0 (11-11, 12-11). Ponkilassa nähtiin kuuluisia jokipalloja mutta läpilyöntejä takakentältä ja myös kakkospuolelta. Tehomiehenä esiintyi Touko Loukkola, jonka lyönnin vierivät niin jokeen kuin jalkapallokentälle. Toukolle hurjat tehot 3+6/7 ja ansaitusti illan ykköspalkinto. Kun runkosarjaa…
Lue lisääMuPS joukkue täydentyi kevään aikana tutuilla ja uusilla nimillä
Samuli Pohjola liittyy Lipossa pelatun ykköspelikauden takaisin kasvattaja seuraansa. Kaikille tuttu multipelaaja Samuli palaa keltamustaan paitaan kesäksi 2024, luvassa on taas rohkeita ja taitavia lyöntisuorituksia ja sekä häikäiseviä ulkopelisuorituksia. Jali-matti Kurkela tekee paluun myös keltamustaan paitaan. Kaudella 2019 Muhoksella jo pyörähtänyt Iin Urheilijoiden kasvatti tekee toisen esiintymisen Ponkilassa. Kurkela omaa superpesis kokemusta kaudelta 2017 Oulun Liposta. Tämä mies tullaa näkemään viilettämässä pesien välillä nopeasti tänä kesänä. Siilinjärven Pesiksen kasvatti Roope Jälkö liittyy Ponkilan poikien paitaan ja hakee kokemusta pohjoisen olosuhteista. Jälkö taisteli kaudella 2023 Jyväskylässä poikien superpesiksessä lähes mitaleille taipuen…
Lue lisääSarjaohjelma 2024 valmiina
Kesä lähestyy kovaa vauhtia, kuten myös ensimmäinen sarjaottelu. Kausi avataan jo helatorstaina 9.5.2024 kun vastustajaksi saapuu Haapajärven Pesä-Kiilat. Haapajärvi muistetaan tiukkana vastustajana parin syksyn takaa pudotuspeleistä. Haapajärven joukkue on kokenut nuorennusleikkauksen tästä mutta vastaan asettuu hyvä ja innokas joukkue. Kauden aikana kaikki joukkueet kohtaavat kahdesti toisensa. Sarjataulukon neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin, jonka kautta ratkaistaan kaudelle 2025 ykköspesikseen nousija. Otteluohjelma 09.05.2024 15:00 Muhoksen Pallo-Salamat – Haapajärven Pesä-Kiilat Ponkilan pesäpallokenttä, Muhos 11.05.2024 14:30 Muhoksen Pallo-Salamat – Iin Urheilijat Ponkilan pesäpallokenttä, Muhos 18.05.2024 13:00 Kempeleen Kiri – Muhoksen Pallo-Salamat Autofix1.com Areena, Kempele 29.05.2024…
Lue lisääMuPS:n miehet jatkavat tutulla rungolla
MuPS:n miesten joukkue jatkaa kaudella 2024 pelaamistaan suomensarjan pohjoislohkossa. Joukkueen perusrunko jatkaa edellisiltä kausilta tuttuna, mutta uuttakin on tiedossa. Suurin muutos joukkueen sisällä on, kun Pietari Pohjola hyppää jokeripaidasta pysyvästi viuhkan varteen. MuPS:n miesten joukkueen rungon muodostavat viime kaudelta joukkueessa jatkavat Antti Leppänen, Antti Väänänen, Juho Toikkanen, Jani Korhonen, Eera-Matti Karppinen, Joonas Kauppinen, Lauri Turpela, Touko Loukkola, Jarkko Seppä ja Harri Ojala. Viime kaudella kaksoisedustuksen turvin Muhoksella esiintynee Tyrnävän Tempauksen pelaajat Joona Suni ja Aatu Nyberg siirtyvät pysyvästi muhoslaisten joukkueeseen. Lisäksi paluun joukkueeseen tekee välivuoden pitänyt nuori Eetu Haapalainen.…
Lue lisääMiehet kotivoittoon Simosta
Muhoksen Pallo-Salamien miesten joukkue kohtasi Simon Kirin lämpimällä Ponkilan kentällä lauantaina. Tiukka mutta hyvin muhoslaisten halussa ollut ottelu päättyi lopulta MuPS:n kotivoittoon 2-0 (3-1, 6-1). Ensimmäisen jakso polkaistiin rivakasti käyntiin ottelun toisessa vuoroparissa kun Joona Suni löi pallon kunnarin arvoisesti kakkospuolelta aina jalkapallokentälle saakka. Kun heti perään kotiutuksissa onnistuivat Eera-Matti Karppinen ja Antti Leppänen joutui vierasjoukkue takaa-ajajaksi. Muhoksen hyvä ulkopeli piti tiukasti Simolaiset hallinnassaan eikä jakso voitto ollut uhattuna kotiyleisön edessä. Toinen jakso selvempää hallintaa Tauon jälkeen nähtiin energinen ja koneenlailla toiminut kotijoukkue. Tulosta taululle syntyi jokaisessa pelatusssa vuorossa. Lyötyjä…
Lue lisääMiehillä tiukkoja pelejä
Pallo-Salamien miesten joukkue kohtasi kesätauon jälkeen Pattijoen kahdesti. Otteluista odotettiin tasaisia kamppailuja ja niitä myös saatiin. Ensimmäinen kohtaaminen käytiin Pattijoella, missä kotijoukkue oli parempi supervuoron jälkeen 2-1 lukemin. Toisessa kohtaamisessa Ponkilassa oli jälleen kotijoukkueen vuoro olla hivenen parempi. Pisteet jäivät Muhokselle myös 2-1 lukemin tosin tällä kertaa vasta kotiutuslyöntikisan jälkeen. Muhokselta tehomiehinä otteluissa esiintyi tuttujen nimien lisäksi myös kotikylän nuoria nimiä. Onni Ranta onnistui avaamaan kunnari sekä lyötyjen juoksujen uransa normaalien tuotujen juoksujen lisäksi, Onni summasi kahdesta ottelusta 1+1/5 tilastot. Tutuista nimistä onnistujia olivat Touko Loukkola 1+1/2 ja Eera-Matti Karppinen…
Lue lisää