Miehiltä vaisu harjoitukauden avaus

Pallo-Salamien miesten joukkue kohtasi sunnuntaina 1.3. Ouluhallissa Kempeleen Kirin, ottelu päättyi kotijoukkue KeKin 2-0 voittoon. Liekkö aikainen alkamisaika vielä painanut Ponkilan Poikien silmissä sillä avausjaksolla tilanteiden tekeminen oli todella työlästä eikä juoksuja ilmaantunut. Toisella jaksolla otteet paranivat kahden juoksun verran, joten jaksolukemat kirjattiin KeKille 8-0 ja 6-2. Ottelussa Muhoslaisista positiivisia otteita esitti lukkari Samuli Pohjola sekä sisäpelissä toisella jakso piristyneet joukkueen kärkietenijät. “Kokonaisuutena jäi paljon parannettavaa mutta oli mukava päästä pelaamaan pitkästä aikaa. Ulkopelissä oltiin vaisuja varsinkin alussa. Jatketaan töiden tekemistä ja mennään tästä eteenpäin” Kommentoi peliä kolmosvahtina ottelussa pelannut…

Lue lisää

Miehet kohtaavat KeKin Ouluhallissa

Ponkilan Pojat eli MuPS:n miesten joukkue astelee aikaisin sunnuntaina Ouluhalin nurmella ja kohtaa kauden 2020 ensimmäisessä harjoitusottelussa Kempeleen Kirin suomensarjajoukkueen. Ottelu alkaa Ouluhallissa aamuvirkuille sopivaan aikaan eli klo 7.00. Vastaan astelee aina kovan joukkueen kasaava Kempele, jonka suomensarjajoukkue koostuu seuran kovasta juniorituotannosta kasvaneista pelaajista. Harjoitusottelu aikaisesta alkamisajasta huolimatta tuo piristystä talviharjoittelun rytmiin. Lisäksi tietää, että ollaan menossa kovasti kohti kesää.” Petri Leppänen, pelinjohtaja Muhoksen Pallo-Salamat lähtee otteluun hakemaan voittoa jo viime kaudesta tutulla kokoonpanolla. Alustava kokoonpano sunnuntai aamun otteluun näytti pelinjohtaja Petri Leppäsen paperilla seuraavalta Olli Ojanperä, 1V Samuli Pohjola,…

Lue lisää

E-poikien joukkue kesälle 2020

On hienoa kertoa, että saamme kaudelle 2020 juniori toimintaan lisää joukkueita. E poikien joukkue pelaa kesällä mustakeltaiset paidat yllään Ponkilassa pesäpalloa. Joukkue koostuu Muhoksen ja Tyrnävän pelaajista. Joukkue koostuu tällä hetkellä 18 pelaajasta sekä ahkerista vanhemmista, jotka toimivat joukkueen taustavoimissa. Tällä hetkellä joukkue harjoittelee niin Muhoksella kuin Tyrnävällä. Joukkueen pelaamista kesällä nähdään niin aluesarjassa kuin Tyrnävällä järjestettävässä alueleirillä. Valtakunnallisella E ikäisten tenavaleirillä pojat pelaavat tulevana kesänä Loimaalla.

Lue lisää

Haluatko tehdä jotain hyvää?

Oletko kiinnostunut pesäpallosta? Haluaisitko tehdä jotain hyvää? Muhoksen Pallo-Salamien iloiseen joukkoon mahtuu aina toimijoita. Vaikket itse et vielä edes tietäisi mitä voisit tehdä niin ota yhteyttä. Mietitään sitä sitten yhdessä kun päätellään, että mihin sinusta olisi. Vapaaehtoistoiminnassa löytyy kaikille rooli ja mieluisakin sellainen. Jos kiinnostuit niin tule toimimaan MuPS:n iloiseen porukkaan!

Lue lisää

Miesten sarjaohjelma on julkaistu

Miesten suomensarjan pohjoislohkon sarjaohjelma kaudelle 2020 on julkaistu. Kausi avataan Ponkilassa kotistadionilla sunnuntaina 17.5. jolloin vieraaksi saapuu Napapiirin Pesis-Team Rovaniemeltä. Runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarjaohjelma. Lisäksi erikseen määritellyt paikallispeli joukkueet kohtaavat kesänä aika toisensa paikallispelikieroksien aikana. Muhoksen Pallo-Salamat pelaa Ponkilassa viikonloppu ottelunsa klo 15.00 alkaen ja arkipäivänä pelit aloitetaan kesällä klo 18.00 Runkosarjan jälkeen lohkon neljä parasta jatkaa taivaltaan pudotuspeleissä kohti ykköspesiskarsintoja. Su 17.5. Muhoksen Pallo-Salamat – Napapiirin Pesis-Team, Rovan. 15.00 To 21.5. Pattijoen Urheilijat, Raahe – Muhoksen Pallo-Salamat 16.00 Su 24.5. Muhoksen Pallo-Salamat – Suomussalmen Rasti 15.00 Ke 27.5. Muhoksen…

Lue lisää

MuPS uuteen komentoon

Muhoksen Pallo-Salamat ry siirtyy uuteen komentoon kaudelle 2020. Entinen seurajohto väistyi tehtävistään, joten syyskokouksessa seuralle valittiin kokonaan uusi johtokunta puheenjohtajan lisäksi. Seuran uutena kapteenina toimii puheenjohtaja Vesa Juka. Uusi johtokunta on ehtinyt myös pitää jo järjestäytymiskokouksen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Joona Tihinen ja sihteeriksi Petteri Juka. Johtokuntaan kuuluu myös lisäksi Sami Airaksinen, Mari Juka, Petri Leppänen ja Antti Leppänen. Seuran johdossa nähdään siis pitkän linjan Muhoslaisia pesäpallo toimijoita. Kaikilla seuran johtoon valituilla henkilöillä on useammalta vuosikymmeneltä näkemystä pesäpallosta. Kokeneimmat ovat olleet mukana jo 90 luvulta saakka. Kokemusta johtokunnassa löytyy niin pelaajan, pelinjohtajan…

Lue lisää

Miehillä uusi kausi edessä

Muhoksen Pallo-Salamien miesten joukkue pelaa kesällä 2020 suomensarjan pohjoislohkossa. Joukkueen runko muodostuu kauden 2019 pohjalta, joten runsaasti kokemusta mutta nuoruuden voimaa on nähtävissä vahvasti Muhoslaisessa joukkueessa. Joukkueen runko on kasassa mutta neuvottelut muutaman jo ennestään Muhoksella tutun pelaajan kanssa jatkuvat kaudesta 2020. Pelinjohtajan tuuliasussa nähdään aikaisemmin jokeripaidasta tuttu Petri Leppänen, jos mies malttaa pysyä irti mailanvarresta. Suomensarjan pohjoislohkossa pelaa tuttuja seuroja aikaisemmilta vuosilta. Sarjan ennakkosuosikkien Oulun Lipon ja Sotkamon Jymyn lisäksi sarjassa pelaavat Simo, Rovaniemi, Kempele, Pattijoki ja Suomussalmi.

Lue lisää

Pesiskerhot käyntiin

Leikkisä pesiskerho toiminta vuonna 2012 – 2013 syntyneille lapsille on käynnistynyt. Haluaako lapsesi mukaan iloiseen ja monipuoliseen pesiskerhoon. Kerho tarjoaa ydessä toimimista, liikunnan riemua ja tutustumista pesäpallon alkeisiin. Alkuun välineiksi riittävät jumppatossut, vesipullo ja iloinen mieli. Kerho on maksuton. Tyttöjen kerhon ohjauksesta vastaavat Anu Airaksinen ja Jussi Markus. Poikien kerhotoimintaa pyörittää Harri Ojala. Myös vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan! Pesiskerho on sunnuntaisin klo 14.00 – 15.00 Muhoksen palloilusalissa (Veturitie 7). Ilmoittautumiset ja lisätiedot: pesis2020@mailiboxi.fi

Lue lisää